Lahden Messujen toimitusjohtaja siirtyy johtamaan Hämeen kauppakamaria
Lahden Messut Oy:n toimitusjohtaja DI Jussi Eerikäinen on pyytänyt 21.9.2015 eroa toimitusjohtajan tehtävästä, jossa hän on toiminut yli kahdeksan vuoden ajan.Jussi Eerikäinen on nimitetty 21.9.2015...
View ArticleYleisötilaisuus: Kari Kyrönseppä - mistä hauskuus syntyy? MA 28.9.2015
KAVI-yleisötilaisuudessa komedian kokooja Kari KyrönseppäMistä hauskuus syntyy? Kuinka sketsi rakentuu? Entä miten koominen hahmo saa muotonsa? Käsikirjoittaja, ohjaaja ja tuottaja Kari Kyrönseppä on...
View ArticleTurkulaisilta kysytään mielipiteitä kaupungin palveluista
Tutkimus Turun kaupungin asukkaiden näkemyksistä kuntapalveluista on käynnistynyt. 2000 satunnaisesti valittua asukasta saa syyskuussa kirjekyselyn, jossa pyydetään arvioimaan muun muassa kaupungin...
View ArticleKuntoutustoiminnan lakkautus on vakava virhe
Puuliiton työympäristö- ja sosiaalijaoston mukaan maan hallituksen suunnitelma lakkauttaa työntekijöiden kuntoutustoiminta tämän vuoden lopussa on räikeässä ristiriidassa työssä jaksamisen ja työurien...
View ArticleTurun nuorisovaltuustolta rahoitusta nuorten hankkeille
Hakuaika käynnissä 28.9.–18.10.2015Turun nuorisovaltuusto tukee vuosittain yhteensä 10 000 eurolla nuorten itse ideoimien hankkeiden toteuttamista. Nyt alkavassa rahoitushaussa on jaossa 5000 euroa,...
View ArticleOle loistava! Valoton pyöräilijä ja heijastimeton jalankulkija leikkivät...
Lähiajovaloilla ajava autoilija huomaa pimeässä liikkuvan jalankulkijan noin 40 metrin etäisyydeltä, kun taas heijastinta käyttävä jalankulkija näkyy jopa noin 150 metrin etäisyydeltä. Siksi hämärän ja...
View ArticleTurun kulttuuriavustukset ja -apurahat haussa lokakuussa
Turun kulttuurilautakunnan avustusten ja apurahojen hakuaika alkaa 1.10. klo 10 ja päättyy 30.10. klo 16. Turkulaisille kulttuurialan yhdistyksille, työryhmille ja taiteilijoille suunnattuja tukia on...
View ArticleÅbos kulturbidrag och -stipendier kan ansökas i oktober
Ansökningstiden för Åbo stads kulturnämnds bidrag och stipendier börjar den 1 oktober kl. 10 och slutar den 30 oktober kl. 16. År 2016 utdelas till aboensiska samfund, arbetsgrupper och konstnärer inom...
View ArticleHammaslääkäriliitto ja Sydänliitto: Terve suu turvaa sydänterveyttä
Hyvä suunterveys on osa yleisterveyttä, hyvinvointia ja elämänlaatua. Suun ja hampaiden terveys kytkeytyy myös sydämen terveyteen. Suu on syytä pitää terveenä ja pyrkiä ehkäisemään suutulehduksia...
View ArticlePelastuslaitoksen turvallisuuskoulutukset peruskouluille jatkuvat syksyllä 2015
Peruskouluissa, ammatillisissa oppilaitoksissa ja korkeakouluissa syntyi valtakunnallisesti 267 rakennuspaloa tai rakennuspalovaaraa vuosien 2012–2014 aikana. Paloista ja palovaaroista 14 sattui...
View ArticleSyksyn yhteishaku: Sosiaali- ja terveysala edelleen JAMKin suosituin
Syksyn 2015 yhteishaku päättyi eilen tiistaina. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa oli tarjolla sata opiskelupaikkaa. Hakijoita oli yhteensä 2069, joista 746:lla oli ykköstoiveena JAMK.Sosiaali- ja...
View ArticleMiten toimia Venäjän kanssa? Toisinajattelija Troitski Helsingissä 7.10.
Tunnettu venäläinen toisinajattelija Artemi Troitski saapuu Suomeen julkistamaan odotetun kirjansa Venäläinen karmageddon. Tervetuloa Troitskin lehdistötapaamiseen Rosebudin Makkaratalon kirjakauppaan...
View ArticleSeAMKiin 2174 hakijaa syksyn yhteishaussa
Korkeakoulujen syksyn yhteishaku päättyi eilen 22. syyskuuta. SeAMKin kahdeksaan haussa olleeseen AMK-koulutukseen oli yhteensä 2174 hakijaa, joista ensisijaisia hakijoita oli 926. Keväällä SeAMKin...
View ArticleTurkuun lisää turvapaikanhakijoiden hätämajoitustiloja
Koska tarve turvapaikanhakijoiden hätämajoitustiloille on edelleen kasvanut, Turussa otetaan käyttöön ensi viikon aikana Runosmäen koulun tilat. Kouluun voidaan hätämajoittaa noin 240...
View ArticleEU:n päätös glyfosaatin hyväksyttävyydestä siirtyy
Kasvinsuojelussa yleisesti käytetyn glyfosaatin hyväksymisaikaa on jatkettu 30.6.2016 asti. Asiasta päätettiin EU:n pysyvän komitean kasvinsuojeluainejaoston kokouksessa Brysselissä tällä viikolla....
View ArticleKuinka auttaa uupunutta tai kriisin kohdannutta maatalousyrittäjää? Varhaisen...
Kuluva vuosi on ollut maatalousyrittäjille poikkeuksellisen vaikea. Yrittäjiä ovat koetelleet Venäjän pakotteet, laskeneet tuottajahinnat ja tukipolitiikka. Myös harvinaisen kylmässä ja sateisessa...
View ArticlePysäytä osteoporoosi
50 vuotta täyttäneistä naisista joka kolmannella ja miehistä joka viidennellä murtuu ranne, nikama tai lonkka osteoporoosin eli luuston haurastumisen vuoksi. Ensimmäisen murtuman jälkeen seuraavan...
View ArticleMari Raukola PSKK:n yritysneuvojaksi
Mari Raukola on valittu täydentämään Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskus Oy:n (PSKK) yritysneuvontaa. Uutena yritysneuvojana 40-vuotias Raukola aloittaa maanantaina 2.11.2015. PSKK:n rekrytointi...
View ArticleEspoon seurakunnilta hätämajoitusta nuorille turvapaikanhakijoille
Espoon seurakunnat tarjoavat väliaikaista hätämajoitusta 40 alaikäiselle turvapaikanhakijalle. Nuoret ovat tänään majoittuneet Velskolan leirikeskukseen Pohjois-Espooseen. Pyyntö hätämajoituksen...
View ArticleCopas y Tapas -ravintolan suosikit koottiin kirjaksi
Helsinkiläinen ravintola Copas y Tapas on tunnettu huippulaatuisista tapaksistaan. Ruoka-annoksissa yhdistyvät skandinaaviset raaka-aineet ja espanjalaiset vaikutteet. Keittiön tyyli on hillityn...
View Article