Quantcast
Channel: Julkaise tiedotteet helposti ja nopeasti - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 10517

Graafisen suunnittelun ammattilaisten työtilanne hyvä, mutta palkkiotasossa olisi parannettavaa

$
0
0

 

Koulutettujen ja ammattimaisten graafisten suunnittelijoiden työtilanne on Grafian toimialatutkimuksen mukaan uutisoitua parempi. Palkkatasoon toivottiin kuitenkin kohennusta – etenkin yrittäjäpuolella.

 Visuaalisen viestinnän suunnittelijoiden järjestö Grafian syksyllä 2015 toteuttamasta toimialatutkimuksesta selviää, että järjestöön kuuluvien suunnittelijoiden tilanne työmarkkinoilla on suhteellisen hyvä – keskimääräisen työttömyysprosentin ollessa 9,2 %, kyselyyn vastanneista työttömänä oli vain neljä prosenttia.

Sekä yrittäjät että työsuhteiset toivoivat kohennusta ansiotuloonsa. Kyselyyn vastanneiden työsuhteisten kuukausiansio oli keskimäärin 3350 euroa. Yrittäjien keskiansio on puolestaan vain 2750 euroa. Yksityisen sektorin keskiansio Suomessa on 3540 euroa. 

Kyselyyn vastanneiden luottamus tulevaisuuteen oli hyvä: suurin osa yrittäjistä arvioi toimeksiantojen määrän pysyvän samana tai kasvavan verrattuna edellisvuoteen. Palkansaajista yli puolet piti työsuhteensa jatkumista varmana. 

Työn arvostus koettiin puolestaan ongelmana: vastaajat toivoivat asiakkailta ja työnantajilta parempaa ymmärrystä työnsä sisällön ja haastavuuden suhteen. Erityisesti sopimusneuvottelut ja hinnoittelukysymykset koettiin haastavina.

Raporttiin on koottu syksyllä 2015 tehdyn toimialakyselyn keskeiset tulokset. Tutkimukseen vastasi 207 Grafian noin tuhannesta jäsenestä, vastausprosentin näin ollessa 24. Grafian jäsenet vaikuttavat arkiseen visuaaliseen ympäristöömme voimakkaasti, vaikka jäävätkin usein näkymättömiksi. Tämä tutkimus on yksi tapa, jolla Grafia haluaa edistää visuaalisen viestinnän suunnittelun tuntemusta.

Lataa raportti

Tutkimus julkaistaan aamiaistilaisuudessa 1.6.2016 klo 9–11 Mothership of Workissä. Ilmoittaudu tilaisuuteen 30.5. mennessä: katja.ojala@grafia.fi

 

Mothership of Work MOW

Pieni Roobertinkatu 9, Helsinki

www.mow.fi

  

Lisätiedot:

Toiminnanjohtaja Katri Soramäki, katri.soramaki@grafia.fi, 050-344 6747

Viestintäpäällikkö Katja Ojala, katja.ojala@grafia.fi, 040-847 3875 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 10517

Latest Images

Trending Articles