Quantcast
Channel: Julkaise tiedotteet helposti ja nopeasti - ePressi
Viewing all 10517 articles
Browse latest View live

Suomen Lähetysseura on saanut uusia sitoutuneita kannattajia

$
0
0

Suomalaiset ovat edelleen valmiita tukemaan pitkäjänteistä kehitystyötä ulkomailla. Suomen Lähetysseura on saanut kesän jälkeen runsaasti uusia kuukausilahjoittajia ja jotkut vanhat tukijat ovat jopa korottaneet lahjoitussummaansa. Lähetysseuran kuukausilahjoittajien määrä on kasvanut yli 20 prosenttia kesäkuun jälkeen. 

– Olemme erittäin iloisia, että tässä haastavassa tilanteessa Suomen Lähetysseura on koettu luotettavaksi avun perille viejäksi. Erittäin positiivista on ollut se, että myös uudet ja aiemmin Lähetysseuran työtä vähemmän tunteneet ovat halukkaita sitoutumaan pitkäaikaisiksi tukijoiksemme. Näin voimme jatkaa jo yli 150 vuotta tekemäämme hyvää työtä, keräys- ja kampanjapäällikkö Henriika Lindroos kertoo.

Suomen Lähetysseura on evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö ja Suomen suurimpia kehitysyhteistyötä tekeviä järjestöjä. Se työskentelee 30 maassa lähes sadan paikallisen kirkon ja järjestön kanssa. Lähetysseuran tämän vuoden noin 30 miljoonan euron vuosibudjetista 8,4 miljoonaa on valtion kehitysyhteistyötukea. Hallituksen ensi vuodeksi ilmoittamat leikkaukset merkitsevät Lähetysseuralle yli 3,3 miljoonan euron vähennystä. 

– Kumppanimme kehitysmaissa luottavat meihin ja leikkaukset koskevat. Juuri siksi yksityinen ja sitoutunut tuki on työllemme entistäkin tärkeämpää, Henriika Lindroos sanoo. 

Kuvateksti: 

Uusia kuukausilahjoittajia on kesän jälkeen saatu muun muassa Tansanian vammaistyölle. Kuva Laura Meriläinen-Amaumo


Stora Enso to sponsor the Lahti2017 FIS Nordic World Ski Championships

$
0
0

The renewable materials company Stora Enso will be the presenting sponsor of the FIS Nordic World Ski Championships in Lahti in 2017. Stora Enso and Lahti2017 together aim to lead the way in promoting and supporting sustainable events. 

The Finnish city of Lahti will host the Nordic World Ski Championships in 2017 for a record seventh time. The Championships will take place between 22 February and 5 March 2017.

The pre-World Championships, World Cup games in cross country skiing, ski jumping and Nordic combined will be held on 19-21 February 2016, also in Lahti.

“This collaboration is especially important to Stora Enso because we have a long history in Finland even before the country’s independence in 1917,” says Karl-Henrik Sundström, CEO of Stora Enso. “We are honoured to have a role in creating a successful international sports event in the year that Finland celebrates 100 years of independence.”

“Sponsoring the Nordic World Championships in Lahti is a great match for us because our roots are in the Nordic forests where cross country skiing takes place. We can contribute greatly to a sustainable event with our renewable materials: packaging, biomaterials, wood products and paper. We have very positive experiences from the Nordic World Ski Championships 2015 in Falun, Sweden, to build on,” Sundström concludes.

“We are very happy to start co-operation with Stora Enso in building a successful and sustainable international event. Together we can create excellent customer experience to all of our guests, from athletes to spectators, says Janne Leskinen, Secretary General of Lahti2017 FIS Nordic World Ski Championships.

“We are pleased to bring to a new level our excellent cooperation with Stora Enso,” adds Ingolfur Hannesson, Head of Winter Sports at Eurovision (EBU), holders of the media and marketing rights for Lahti2017. “Our policy is to work closely with companies who are willing to contribute before, during and after the Championships to ensure we leave a positive footprint that will endure for many years after the event itself.” 

“Stora Enso firstly showed its commitment to the Nordic disciplines as sponsor of the World Cup 2014 and World Championships 2015 in Falun. We are delighted that the company’s next step is their involvement in the 2017 Nordic World Ski Championships in Lahti,” commented Marcel Looze, Marketing Manager of International Ski Federation.


For further information, please contact:

Ulrika Lilja, EVP, Global Communications, tel. +46 72 221 92 28
Liisa Nyyssönen, SVP Communications Paper division and Finnish media, tel. +358 40 544 3491
Lahti2017: Secretary General Janne Leskinen, +358 400 300 930

Attachments: Lahti2017 logo


Stora Enso is a leading provider of renewable solutions in packaging, biomaterials, wood and paper on global markets. Our aim is to replace non-renewable materials by innovating and developing new products and services based on wood and other renewable materials. We employ some 27 000 people in more than 35 countries, and our sales in 2014 were EUR 10.2 billion. Stora Enso shares are listed on NASDAQ OMX Helsinki (STEAV, STERV) and Stockholm (STE A, STE R). In addition, the shares are traded in the USA as ADRs (SEOAY) on the International OTCQX over-the-counter market. storaenso.com

Lahti will be hosting the Nordic World Ski Championships for a record seventh time. The year 2017 also marks the centenary of Finland’s independence. Lahti2017 aims to create an event where everybody will feel at home, and an experience which will combine the excitement of the World Championships with excellent side events and customer service. lahti2017.fi

Uusi kirja valaa toivoa

$
0
0

Kustannusosakeyhtiö Uusi Tieltä ilmestyy lokakuun lopulla kirja, joka rohkaisee elämään pelottaviltakin tuntuvien maailmantapahtumien myllerryksessä. Miten elää lopun aikoina -kirjan on kirjoittanut D. A. Carson. Hän toimii Uuden testamentin tutkijaprofessorina Yhdysvalloissa. 

Jos uskomme Jeesuksen ylösnousemukseen, uskomme myös hänen paluuseensa. D.A. Carsonin mukaan tätä väliaikaa ylösnousemuksen ja Jeesuksen paluun välissä kutsutaan Raamatussa lopun ajaksi. Carson ei kerro milloin Jeesus on tulossa, eikä hän tartu erilaisiin näkemyksiin tempauksesta tai tuhatvuotisesta valtakunnasta. Sen sijaan hän rohkaisee kristittyjä nostamaan päänsä: ei ole mitään syytä vaipua epätoivoon. Miksi? Koska Jumalan sana on täyttänyt kaikki kristittyjen tarpeet, ohjannut ja rohkaissut jo kahden vuosituhannen ajan - ja tekee niin Jeesuksen paluuseen saakka.

"Jeesus on tulossa takaisin ja meidän tulee olla raamattukeskeisiä kristittyjä, jotka jättävät tuleville sukupolville perinnöksi Jumalan muuttumattoman sanoman. Lukukokemus on jokaisen minuutin arvoinen", suosittelee lukija Amazon.comissa.

Kuka?

Donald Arthur Carson on pidetty Uuden testamentin tutkijaprofessori, joka lukuisista tutkinnoistaan huolimatta tunnetaan helppolukuisista, ihmisläheisistä kirjoistaan. D.A. Carson syntyi Ottawassa, Kanadassa. Hän on suorittanut luonnontieteen kandidaatin tutkinnon kemiassa ja matematiikassa, teologian maisterin tutkinnon ja väitteli tohtoriksi Uuden testamentin eksegetiikassa Cambridgen yliopistossa. Hän on kirjoittanut yli 50 kirjaa. Carson vierailee Suomessa keväällä 2016.

Miten elää lopun aikoina -kirjan on kääntänyt Susanna Hirvikorpi ja esipuheen on kirjoittanut Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Mika Tuovinen.

Sisällysluettelo:

1. Lopun aikana eläminen [2. Tim. 3:1-9]
2. Arvosta hyviä opettajia [2. Tim. 3:10-11]
3. Älä anna maailman yllättää [2. Tim. 3:12-13]
4. Pidä kiinni Raamatusta[2. Tim. 3:14-17]
5. Pidä Raamattua esillä [2 Tim. 4:1-8]

Tekniset tiedot:
Koko 140 x 170 mm
Nidottu, samettilaminoitu
Noin 80 sivua
ISBN 978-951-619-617-9
Ennakkotilaajan tarjoushinta 7,90 euroa. Ilmestymisen jälkeen hinta on 9,90 euroa. Kirja ilmestyy lokakuun lopussa.

Kirjaa voi ennakkotilata Nettikirjakaupasta.

Lisätietoja: yhteyspäällikkö Sanna Myllärinen, sanna.myllarinen (at) uusitie.com, puh. 041 546 3046

 

Stora Enso to sponsor the Lahti2017 FIS Nordic World Ski Championships

$
0
0

The renewable materials company Stora Enso will be the presenting sponsor of the FIS Nordic World Ski Championships in Lahti in 2017. Stora Enso and Lahti2017 together aim to lead the way in promoting and supporting sustainable events. 

The Finnish city of Lahti will host the Nordic World Ski Championships in 2017 for a record seventh time. The Championships will take place between 22 February and 5 March 2017.

The pre-World Championships, World Cup games in cross country skiing, ski jumping and Nordic combined will be held on 19-21 February 2016, also in Lahti.

“This collaboration is especially important to Stora Enso because we have a long history in Finland even before the country’s independence in 1917,” says Karl-Henrik Sundström, CEO of Stora Enso. “We are honoured to have a role in creating a successful international sports event in the year that Finland celebrates 100 years of independence.”

“Sponsoring the Nordic World Championships in Lahti is a great match for us because our roots are in the Nordic forests where cross country skiing takes place. We can contribute greatly to a sustainable event with our renewable materials: packaging, biomaterials, wood products and paper. We have very positive experiences from the Nordic World Ski Championships 2015 in Falun, Sweden, to build on,” Sundström concludes.

“We are very happy to start co-operation with Stora Enso in building a successful and sustainable international event. Together we can create excellent customer experience to all of our guests, from athletes to spectators, says Janne Leskinen, Secretary General of Lahti2017 FIS Nordic World Ski Championships.

“We are pleased to bring to a new level our excellent cooperation with Stora Enso,” adds Ingolfur Hannesson, Head of Winter Sports at Eurovision (EBU), holders of the media and marketing rights for Lahti2017. “Our policy is to work closely with companies who are willing to contribute before, during and after the Championships to ensure we leave a positive footprint that will endure for many years after the event itself.” 

“Stora Enso firstly showed its commitment to the Nordic disciplines as sponsor of the World Cup 2014 and World Championships 2015 in Falun. We are delighted that the company’s next step is their involvement in the 2017 Nordic World Ski Championships in Lahti,” commented Marcel Looze, Marketing Manager of International Ski Federation.


For further information, please contact:

Ulrika Lilja, EVP, Global Communications, tel. +46 72 221 92 28
Liisa Nyyssönen, SVP Communications Paper division and Finnish media, tel. +358 40 544 3491
Lahti2017: Secretary General Janne Leskinen, +358 400 300 930

Attachments: Lahti2017 logo


Stora Enso is a leading provider of renewable solutions in packaging, biomaterials, wood and paper on global markets. Our aim is to replace non-renewable materials by innovating and developing new products and services based on wood and other renewable materials. We employ some 27 000 people in more than 35 countries, and our sales in 2014 were EUR 10.2 billion. Stora Enso shares are listed on NASDAQ OMX Helsinki (STEAV, STERV) and Stockholm (STE A, STE R). In addition, the shares are traded in the USA as ADRs (SEOAY) on the International OTCQX over-the-counter market. storaenso.com

Lahti will be hosting the Nordic World Ski Championships for a record seventh time. The year 2017 also marks the centenary of Finland’s independence. Lahti2017 aims to create an event where everybody will feel at home, and an experience which will combine the excitement of the World Championships with excellent side events and customer service. lahti2017.fi

Metsähallituslain uudistuksessa on turvattava luonnon virkistyskäyttö

$
0
0

Ulkoilufoorumin kannanotto metsähallituslain uudistukseen 24.9.2015

Ulkoilu eri muodoissaan koskettaa käytännössä jokaista suomalaista – 96 % suomalaisista liikkuu vuosittain luonnossa. Metsähallitusta koskevan lain uudistus on ollut vireillä useita vuosia. Sekä lain valmistelu että esillä ollut yhtiöittäminen on saanut osakseen huomattavaa arvostelua. Valmistelussa on eri vaiheissa kuultu epätasapuolisesti eri sidosryhmiä ja kansalaisjärjestöjä. Tällä hetkellä lain säätämisen ympärillä liikkuu erilaisia huhuja, jotka eivät lakkaa, ellei avoimuutta ja osallisuutta lainvalmisteluun lisätä. Valtion maiden käytöstä pitkälle tulevaisuuteen päätettäessä on lakia valmisteltaessa käytävä laajempaa arvopohjaista keskustelua mm. kansalaisjärjestöjen kanssa.  

Metsähallituksen hallinnassa olevat maa- ja vesialueet kattavat noin kolmanneksen koko Suomen pinta-alasta. Tavoitteena tulee olla yli 150-vuotiaan kansainvälisesti arvostetun Metsähallituksen pitkäjänteinen kehittäminen. Metsien ja luonnon virkistyskäyttö sekä kansalaisten arvot on entistä tärkeämpää huomioida.

Ulkoilufoorumi katsoo, että ulkoilun ja luonnon virkistyskäytön edellytysten turvaamiseksi on Metsähallitusta koskevan lain säätämisen yhteydessä välttämätöntä nyt ja tulevaisuudessa:

 1) säilyttää valtion luonto- ja virkistysarvoiltaan korvaamattomat maa- ja vesialueet pysyvästi valtion omistuksessa ja eduskunnan välittömän päätösvallan piirissä.

  • Suojelualueiden, valtion yleisten ja muiden vesialueiden sekä virkistysalueiden tulee kuulua luontopalveluiden taseeseen ja itsenäiseen päätöksentekoon.

 2) ottaa ulkoilujärjestöjen edustus suoraan Metsähallituksen hallitukseen.

  • Päätöksenteossa on ylintä johtoa myöten oltava mukana virkistyskäytön asiantuntemusta ja jokamiehenoikeuksia käyttävän kansalaistoiminnan näkökulma.

 3) turvata Metsähallituksen luontopalveluiden riippumattomuus liiketoiminnasta.

  • Kansallispuistojen ja niiden retkeilypalveluiden kehittämiseen ja ylläpitoon käytettävä budjettirahoitus on säilytettävä riittävällä tasolla.

 4) kehittää valtion retkeilyalueita nimensä mukaisesti luonnon virkistyskäytön ehdoilla.

  • Metsähallituslain uudistamisen yhteydessä tätä tulee tukea siirtämällä retkeilyalueet metsätalouden taseesta luontopalveluiden taseeseen.

Pääministeri Juha Sipilän sanoin ”suomalaisilla on erityinen luontosuhde.” Tätä erityistä luontosuhdetta on syytä vaalia ja varmistaa, että luonnon ja metsien virkistyskäytön suojelu ja taloudellisen hyödyntäminen tehdään tasapainoisesti kaikki eri käyttömuodot ja sidosryhmät hyväksyen ja tunnustaen. Tämä onnistuu parhaiten yhtenäisellä erillislailla säädettyä Metsähallituslakia muokaten ja Metsähallitusta edelleen kehittäen.

Ulkoilufoorumi lyhyesti

Ulkoilufoorumi on vuonna 2004 perustettu ulkoilun edistämisen yhteistyöverkosto, johon kuuluu 18 kansalaisjärjestöä, joiden toiminnassa ulkoilulla on keskeinen merkitys. Ulkoilufoorumin päämääränä on ylläpitää ja kehittää ulkoilun edellytyksiä, turvata jokamiehenoikeuksien säilyminen vähintään nykyisessä laajuudessaan, edustaa ulkoilun eri intressitahoja yhteisesti valtioneuvoston, viranomaisten ja muiden järjestöjen suuntaan, vahvistaa ulkoilun asemaa yhteiskunnan eri toiminta-alueilla sekä edistää kestävän kehityksen mukaista ulkoilun harrastusta.

Ulkoilufoorumin jäsenjärjestöt

Suomen Suunnistusliitto, Suomen luontoyrittäjyysverkosto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Luonto-Liitto, Suomen Latu, Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter, Suomen Purjehdus ja Veneily, Suomen Ratsastajainliitto, Suomen Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö, Suomen Melonta- ja Soutuliitto, Suomen Melontakouluttajat, Sukeltajaliitto, Suomen kiipeilyliitto, Reserviläisurheiluliitto, Suomen Ympäristökasvatuksen Seura, Työväenretkeilyliitto, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK

Lisätietoja:

Eki Karlsson, ulkoilufoorumin puheenjohtaja, 2015-
puh. 044 328 3286

Tapani Tulkki, ulkoilufoorumin puheenjohtaja, 2009-2015
puh. 0400 933 966 

Teatterin edustan liikennejärjestelyt muuttuvat

$
0
0

Turun kaupunginteatterin työmaa-alue laajenee Itäisen Rantakadun puolelle. Teatterin puoleinen kaista aidataan työmaa-alueeksi. Katuosuuden liikenne toimii kaksisuuntaisena joen puoleisella kaistalla. Tilan puutteen vuoksi pysäköintipaikat poistetaan ja pysähtyminen teatterin edessä on kiellettyä.

Ajoneuvoliikenteelle varattu katuosuus on kapea, joten liikenne saattaa puuroutua ajoittain. Varsinkin ruuhkaiseen aikaan kannattaa harkita vaihtoehtoisten reittien käyttöä. Liikennejärjestelymuutokset ovat voimassa teatterin remontin loppuun. Muutokset on osoitettu liikennemerkein ja ajoratamaalauksin.

Aiemmin tiedotetut liikennemuutokset pysyvät edelleen voimassa.

Turun kaupunki pahoittelee järjestelyjen aiheuttamaa liikennehaittaa.

Kiinteistömaailman verkkopalvelu-uudistus markkinoinnin tuloksellisuutta mittaavan kilpailun shortlistalle

$
0
0

Kiinteistömaailman verkkopalvelu-uudistus on valittu markkinoinnin tuloksellisuutta mittaavan Effie Awards -kilpailun shortlistalle. Palvelu- ja tuotesarjassa sekä Bisneshaastesarjassa kilpaileva Kiinteistömaailma on panostanut systemaattisesti kehitykseen tehdäkseen asunnon ostamisesta ja myymisestä mahdollisimman helppoa.

Viime vuosina Kiinteistömaailman on ketjuna vähentänyt asuntoilmoittelua painetussa mediassa ja tuonut tilalle asiakaslähtöisiä, sähköisiä ratkaisuja. Keskeisessä roolissa on Kiinteistömaailman verkkopalvelu, joka uudistettiin vuodenvaihteessa.  Kiinteistömaailma aloitti ensimmäisenä ketjuna Suomessa asuntojen videoesittelyt ja on muun muassa panostanut paljon asuntojen markkinointiin sosiaalisessa mediassa.

Asuntovideot ovat kuukausi toisensa jälkeen keränneet hurjia katselumääriä. Katseluennätys tehtiin elokuussa, jolloin videoita katsottiin yli 100.000 kertaa ja 150.000 minuutin edestä.

”Videon avulla asiakas voi tutustua entistä paremmin lukuisiin vaihtoehtoihin, tehdä esivalintaa eri kohteiden välillä ja mennä paikan päälle katsomaan kaikista kiinnostavimpia. Jokaisesta asunnosta on mahdollista pyytää esittely itselle sopivana aikana. Näin yleistä esittelyaikaa ei tarvitse vahtia ja sitten sovittaa omiin aikatauluihinsa”, kertoo Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Erkki Heikkinen.

Kiinteistömaailman verkkopalvelussa on panostettu sisällön ohessa tekniseen toimivuuteen ja käytettävyyteen, sillä noin puolet asuntokatseluista tehdään mobiili- tai tablet-laitteilla. Uudistus on tuottanut tulosta, sillä yhteydenottomäärät myytävistä asunnoista ovat yli kolminkertaistuneet.

”Effie-shortlistaus on hieno osoitus määrätietoiselle työlle, jota me Kiinteistömaailmassa olemme tehneet”, kertoo Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Erkki Heikkinen.

Effie Awards Finland

Effie Awards Finland on markkinoinnin tuloksellisuutta ja tehokkuutta mittaava kilpailu. Effie arvioi sekä mainonnan tehokkuutta että luovaa ratkaisua. Voittoon tarvitaan suunnittelun, markkinatutkimuksen, median, luovuuden ja projektinhallinnan saumatonta yhdistämistä.

Lisätiedot:
Hanna Lantto, viestintäsuunnittelija, Kiinteistömaailma Oy, p. 044 714 0090
sekä Effie Awards Finland

Ruusukorttelin asemakaavamuutosluonnos käsittelyyn 29.9. – tavoitteena lisää asuntoja

$
0
0

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta käsittelee kokouksessaan 29.9. Ruusukorttelin asemakaavan muutosluonnosta. Esillä on kolme eri vaihtoehtoa asemakaavamuutosehdotuksen pohjaksi. Kaikki vaihtoehdot mahdollistaisivat 20 000 k-m2 lisärakentamisen. Asemakaavan laadinta perustuu Turun Kiinteistöliikelaitoksen ja TVT Asunnot Oy:n yhteiseen aloitteeseen.

Tarkoituksena on mahdollistaa uusien asuntojen ja palvelutilojen rakentaminen

Ruusukorttelissa, Puistokadun ja Koulukadun väliselle sijaitsee tällä hetkellä Ruusukorttelin hyvinvointikeskus ja kaksi kaupungin päivähoitoyksikköä. Muutoksenhakijan tavoitteena on rakentaa alueelle 250-300 uutta asuntoa. Nykyisin asuntoja on 132 kappaletta.
 
Asemakaavan yhteydessä ratkaistaan myös Koulukadun päivähoitoyksikköjen tilanne. Suunnitelmiin kuuluu 1970-luvulla rakennettujen päiväkotitilojen korvaaminen uusilla. Hoitopaikkojen määrä keskusta-alueella on tarkoitus pitää vähintään nykyisellään. Osa nykyisistä hoitopaikoista voidaan kuitenkin toteuttaa muualle kuin Ruusukorttelissa.  
 
Kaupungin tavoitteena on tiivistää ja täydentää ydinkeskustaa. Yleiskaava 2029 kehityskuvien ruutukaavakeskustaan joen molemmille puolille on enimmillään tulossa noin 2600 uutta asukasta.
 
- Keskustan vetovoima asuinpaikkana kasvattaa koko ajan suosiotaan. Tähän suosioon vastaaminen on kaupungin tavoitteiden mukaista. Ruusukorttelin kehittäminen on tärkeä mahdollisuus. Kaupunkisuunnittelun tehtävänä on huolehtia, että keskustan kehittäminen tehdään kokonaisuuden kannalta mahdollisimman  tarkoituksenmukaisesti, kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen toteaa.

Kaupunkisuunnittelu esittää kahdeksankerroksista vaihtoehtoa

Ympäristötoimialan johtaja esittää kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnalle vaihtoehtoa 3, joka mahdollistaa kahdeksankerroksisen uudisrakentamisen. Samankorkuista rakentaminen on paitsi Koulukadun vastakkaisella puolella myös laajalti muualla Turun keskustassa.  Vaihtoehdossa rakennukset muodostavat suojaisen korttelirakenteen.

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan esityslista kokonaisuudessaan
 
Lisätiedot: 

Kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen, p. 050 558 9264, timo.hintsanen@turku.fi




Luottolaitosten pääsyä metsävaratietoihin helpotetaan

$
0
0

Suomen metsäkeskuksen metsätietojärjestelmää koskevaa lakia aiotaan muuttaa. Tavoitteena on parantaa luottolaitosten mahdollisuuksia arvioida ja seurata metsäomaisuuden vakuusarvoa. Lakimuutoksen arvioidaan samalla parantavan metsänomistajan rahoitusasemaa ja siten helpottavan metsäomaisuuteen kohdistuvien investointien tekemistä, kuten lisämaan hankintaa ja metsänparannustöiden toteuttamista. Laki etenee syksyllä eduskunnan käsittelyyn ja hallituksen esityksen mukaan se tulisi voimaan vuoden 2016 alussa.

Nykyisin metsätietojärjestelmän julkisia tietoja voidaan teknisen käyttöyhteyden avulla luovuttaa metsätalouteen liittyvää kaupallista tai muuta hyväksyttävää tarkoitusta varten, jos maanomistaja on siihen antanut suostumuksen. Lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, ettei suostumusta edellytettäisi, jos tiedot luovutettaisiin luoton myöntämistä tai valvontaa varten. Lisäksi lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös luovutettujen tietojen käytöstä.

Suomen metsäkeskuksen metsätietojärjestelmässä on ajantasaista metsävaratietoa noin 75 prosentista yksityismetsien pinta-alasta. Vuonna 2020 metsätieto kattaa kaikki yksityismetsät.


Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
lainsäädäntöneuvos Kirsi Taipale, p. 0295 16 2451
ylitarkastaja Niina Riissanen, p. 0295 16 2339
etunimi.sukunimi@mmm.fi

Asfaltointityö Ratapihankadun ja Puistokadun risteyksessä 25.9.2015

$
0
0

Työt aloitetaan 25.9 klo. 03.00 yöllä ja työn arvioitu kesto aamuun klo. 8.00 asti.

  • Haittaa molemmissa ajosuunnissa.
  • Työkoneita liikenteen seassa.

Turun kaupungin Kongressi 2015 -palkinto jaetaan 24.9.2015

$
0
0

Julkaisuvapaa 24.9.2015 klo 17.00

Turun kaupungin järjestyksessä kolmas kongressipalkinto myönnetään FT, dosentti Aimo Sillanpäälle hänen elämäntyöstään kansainvälisten tähtitieteen alan kongressien parissa.

Turun yliopiston fysiikan ja tähtitieteen laitoksen palveluksessa ja Tuorlan observatoriossa työskentelevä Aimo Sillanpää palkitaan Turun kaupungintalolla (Aurakatu 2) torstaina 24.9.2015 klo 16.00 alkavassa tilaisuudessa. Media on tervetullut palkinnonjakotilaisuuteen.

 

FT Aimo Sillanpään esittely

Aimo Sillanpää väitteli filosofian tohtoriksi Turun yliopistossa vuonna 1989. Sillanpää on erikoistunut korkeaenergia-astrofysiikkaan ja aktiivisiin galakseihin. Sillanpään väitöskirjatyö käsitteli OJ 287 –kvasaarin kirkastumisten jaksollista ilmiötä. Ilmiö herätti maailmanlaajuista mielenkiintoa tähtitieteen parissa ja käynnisti kansainvälisten kongressien sarjan. OJ-94  -kongressien sarja toteutui Suomessa, Englannissa, Espanjassa ja Italiassa, ja huipentui Sillanpään ennustaman ilmiön toteutumiseen vuonna 1994. Samalla kun maailman suurimmat kaukoputket kääntyivät havainnoimaan Sillanpään väitöstyön kohdetta, käynnistyi myös hänen uransa kansainvälisten kongressien maailmassa.

Aimo Sillanpää on työskennellyt Turun yliopiston fysiikan ja tähtitieteen laitoksen palveluksessa vuodesta 1982 alkaen. Sillanpää on valittu Vuoden tieteentekijäksi vuonna 1996 ja Turun yliopiston Vuoden dosentiksi vuonna 2014. Sillanpää on toiminut Tuorlan tähtitieteellisen seuran puheenjohtajana vuodesta 2006 alkaen. Tuorlan observatorion ja planetaarion toiminnan aktiivisena promoottorina Sillanpää on inspiroinut kymmeniätuhansia lapsia, nuoria ja tähtitieteestä kiinnostuneita matkailijoita tuomalla astronomian alaa tunnetuksi suurelle yleisölle.

FT Sillanpään neljässä eri valtiossa toteuttamiin ja isännöimiin kongresseihin on 25 vuoden aikana osallistunut 2500 delegaattia. Heinäkuussa 2013 Sillanpään aktiivinen rooli huipentui Turussa järjestettyyn European Week of Astronomy and Space Science –kongressiin, jonka Sillanpää onnistui saamaan ensimmäistä kertaa Pohjoismaihin. Viikon aikana Turun Logomossa järjestettiin 30 tähtitieteen eri alojen kokousta, joihin osallistui 623 delegaattia yhteensä 51 maasta. Kongressin vaativa toteutus sai niin positiivista palautetta, että tähtitieteen viikko järjestetään vastaisuudessa aina Turun kongressin mallin mukaisesti.

Maailman kaikista järjestökongresseista pienet ja keskisuuret kongressit (200-500 delegaattia) ovat kaikkein yleisimpiä. Kongressien tuoma kansainvälisten vieraiden virta on tärkeää matkailualan yrityksille Suomessa turistisesongin ulkopuolisina aikoina. Aimo Sillanpää on kongresseja toteuttaessaan inspiroitunut Varsinais-Suomen ja Lapin luonnosta. Hänen järjestämissään kongresseissa kansainvälisillä vierailla on ollut mahdollisuus nauttia varsinaissuomalaisesta luonnosta, saunakulttuurista ja lähiruuasta. Lapissa Sillanpää on tehnyt tiivistä yhteistyötä hotelli- ja matkailuelinkeinon yrittäjien kanssa ja mm. kouluttanut eräoppaita revontuli-ilmiön asiantuntevaan opastamiseen.

Opteon Oy on Sillanpään kollegoineen omistama suuroptiikkaan erikoistunut yritys, joka on valmistanut mm. maailman suurimman avaruuskaukoputken Herschelin peilin sekä esim. optiikan La Palman observatorion kolmeen kaukoputkeen. Opteon Oy:n kansainvälisesti kilpailukykyiset tuotteet ja yrityksessä kehitetyt teknisesti ylivoimaiset hiontatekniikat ovat osasyy siihen, miksi Turussa on vuosien ajan järjestetty tähtitieteen eri alueiden kansainvälisiä kokouksia ja kongresseja. Opteon Oy on palkittu mm. Born Global –palkinnolla sekä Kaarina-mitalilla.

FT Aimo Sillanpään urallaan järjestämät kongressit ovat tuoneet Suomeen arviolta 4,4 miljoonaa euroa matkailutuloa.

Kongressikaupunki Turku

Syyskuussa 2015 Turun kaupungin ja Visit Turun kongressiyksikön perustamisesta tulee kuluneeksi 13 vuotta. Kongressikaupunki Turku on Suomen johtavia kansainvälisten kongressien kaupunkeja: kaupungissa järjestetään 60-70 tieteellistä kongressia vuodessa. Kongressikaupunki Turku on Turun kaupungin ja 18 yhteistyöyrityksen muodostama verkosto, jonka tarkoitus on edistää kansainvälisten kongressien sijoittumista Turun alueelle. Yhteistyöverkostoa ja kongressiyksikköä johtaa kongressipäällikkö Sari Ruusumo.

Turun kaupungin Kongressipalkinto

Turun kaupungin myöntämä Kongressipalkinto on aiemmin myönnetty vuosina 2007 Åbo Akademin Europacat 2007 –kongressin järjestäjille (professori Tapio Salmi ja työryhmä, Åbo Akademi, Teknisen kemian laboratorio) sekä vuonna 2012 PET Symposium –sarjan järjestäjille (professori Juhani Knuuti ja työryhmä, Turun yliopisto, Åbo Akademi ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri).

Palkinto on 3000 euron rahasumma sekä Kongressikivi, joka on kivinen kuutio: punainen graniitti kuvaa sitä miten kongressin tuominen omaan kotimaahan on aina samalla myös painava matkailuteko, jolla on merkittäviä taloudellisia vaikutuksia.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Aimo Sillanpää, Fysiikan ja tähtitieteen laitos, Turun yliopisto: p. 040 704 7765

Sari Ruusumo, Visit Turku, Turun kaupunki: p. 050 559 0607

Liite: Aimo Sillanpään kuva: Hanna Oksanen, Turun Yliopisto

Utdelning av Åbo stads kongresspris 2015 på torsdagen 24.9.2015

$
0
0

Åbo stads i ordningen tredje kongresspris beviljas till FD Aimo Sillanpää för hans livsverk inom internationella astronomiska kongresser.

Priset överräcks till Aimo Sillanpää, som arbetar på Åbo universitets institution för fysik och astronomi och på Tuorla observatorium, under en tillställning på Åbo stadshus (Auragatan 2) torsdagen 24.9.2015 med inledning kl. 16.00. Media är välkomna att delta i tillställningen.

 

Presentation av FD Aimo Sillanpää

Aimo Sillanpää disputerade som filosofie doktor på Åbo universitet år 1989. Sillanpää har specialiserat sig på högenergiastrofysik och aktiva galaxer. Sillanpääs doktorsavhandling behandlade det periodiska fenomenet kring kvasaren OJ 287:s ljusnande. Fenomenet väckte världsomfattande intresse bland astronomer och inledde en serie internationella kongresser. OJ 94-kongresserien omfattade kongresser i Finland, England, Spanien och Italien och nådde sin kulmen år 1994 då fenomenet som Sillanpää förutspådde inträffade. Samtidigt som världens största teleskop riktades mot objektet för Sillanpääs doktorsavhandling inleddes även hans karriär inom den internationella kongressvärlden.

Aimo Sillanpää har arbetat på institutionen för fysik och astronomi på Åbo universitet sedan år 1982. Sillanpää har valts till årets vetenskapsman år 1996 och till årets docent vid Åbo universitet år 2014. Sillanpää har varit ordförande för Turolas astronomiska förening från år 2006. Sillanpää är aktiv promotor för Turola observatorium och planetarium och har inspirerat tiotusentals barn, unga och resenärer som är intresserade av astronomi genom att göra astronomin bekant för den stora publiken.

FD Sillanpää har ordnat och stått värd för kongresser i fyra länder under 25 år. Kongresserna har besökts av 2500 delegater. I juli 2013 nådde Sillanpääs aktiva roll sin topp under kongressen European Week of Astronomy and Space Science i Åbo, Sillanpää lyckades få kongressen till Norden för första gången. Under en veckas tid ordnades 30 olika astronomiska möten på Logomo i Åbo som besöktes av 623 delegater från sammanlagt 51 länder. Kongressens krävande arrangemang fick så mycket positiv respons att den astronomiska veckan alltid i fortsättningen kommer att ordnas enligt modellen för Åbos kongress.

Av alla organisationskongresser ute i världen är de små och medelstora kongresserna (med 200-500 delegater) de allra vanligaste. Flödet av internationella gäster som kongresserna för med sig är viktigt för turistföretagen i Finland under tiden utanför turistsäsongen. Aimo Sillanpää har i sina kongressarrangemang inspirerats av naturen i Egentliga Finland och Lappland. De internationella gästerna som deltagit i hans kongresser har erbjudits möjligheten att njuta av naturen, bastukulturen och närmaten i Egentliga Finland. I Lappland har Sillanpää haft ett tätt samarbete med hotell- och turismföretagare och bl.a. utbildat vildmarksguider till att ge sakkunniga guidningar om norrskensfenomenet.

Opteon Oy är ett företag ägt av SIllanpää och hans kolleger som specialiserat sig på storoptik och som tillverkat bl.a. spegeln i världens största rymdteleskop Herschel samt t.ex. optiken för de tre teleskopen i La Palmas observatorium. Opteon Oy:s internationellt konkurrenskraftiga produkter och de tekniskt överlägsna slipningsteknikerna som företaget utvecklat är en bidragande orsak till varför man i Åbo under årens tid ordnat internationella möten och kongresser inom astronomins olika områden. Opteon Oy har beviljats bl.a. Bron Global-priset och S:t Karins medaljen.

Kongresserna som FD Aimo Sillanpää arrangerat under sin karriär har uppskattningsvis gett Finland 4,4 miljoner euro i turismintäkter.

Kongresstaden Åbo

I september 2015 har det gått 13 år sedan Åbo stads och Visit Turkus Turku Convention Bureau grundades. Kongresstaden Åbo är en av Finlands ledande städer för internationella kongresser: i staden ordnas 60-70 vetenskapliga kongresser om året. Kongresstaden Åbo är ett nätverk som består av Åbo stad och 18 samarbetsföretag vars uppgift är att främja lokaliseringen av internationella kongresser till Åboområdet. Samarbetsnätverket och kongressenheten leds av kongresschef Sari Ruusumo.

Åbo stads Kongresspris

Kongresspriset som beviljas av Åbo stad har tidigare beviljats år 2007 till arrangörerna fför Åbo Akademis ”Europacat 2007” -kongress (professor Tapio Salmi med arbetsgrupp, Åbo Akademi, laboratoriet för teknisk kemi) och år 2012 till arrangörerna av ”PET Symposium” -serien (professor Juhani Knuuti med arbetsgrupp, Åbo universitet, Åbo Akademi och Egentliga Finlands sjukvårdsdistrikt).

Priset är en penningsumma på 3000 euro samt Kongresstenen, en kub i sten: den röda graniten speglar hur det alltid är en viktig turisminsats att locka en kongress till det egna hemlandet, insatsen har betydande ekonomiska inverkningar.

Tilläggsinformation:

Aimo Sillanpää, institutionen för fysik och astronomi, Åbo universitet: tfn 040 704 7765

Sari Ruusumo, Visit Turku, Åbo stad: tfn 050 559 0607

Bilaga: Bild av Aimo Sillanpää: Hanna Oksanen, Åbo Universitet

Päällystystyö ruuhkauttaa liikennettä Helsinginvaltatiellä 24.9.2015.

$
0
0

Helsinginvaltatie, välillä Hämeenramppi Kalevanramppi suuntaan Helsinki.

Autoilijoita kehoitetaan käyttämään vaihtoehtoisia reittejä.

 

WWF:n kommentti kestävän kehityksen tavoitteista

$
0
0

Maailman johtajat tapaavat 25.-27.9. New Yorkissa järjestettävässä huippukokouksessa. Kokouksessa hyväksytään kestävän kehityksen tavoitteet ja toimintaohjelma, jotka ohjaavat kestävän kehityksen edistämistä vuoteen 2030 asti. Ohjelman tavoitteena on äärimmäisen köyhyyden poistaminen ja kestävän kehityksen turvaaminen.

WWF on ollut mukana tavoitteiden teossa ja vaikuttamassa niiden sisältöön. Luonnonvarojen hyvä hallinta on perusta kestävälle taloudelliselle ja sosiaaliselle kehitykselle. WWF iloitsee siitä, että tämä huomioidaan tavoitteissa.

Alla WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohwederin julkaisuvapaa sitaatti, joka on vapaasti käytettävissänne, mikäli olette tekemässä juttua aiheesta.

”Ihmiset kuluttavat 1,5 maapallon verran luonnonvaroja vuodessa. Velaksi elämisen on loputtava. Tähän on onneksi herätty maailmanlaajuisesti: kestävän kehityksen tavoitteiden johtoajatuksena on, että köyhyyden poistaminen edellyttää luonnonvarojen kestävää käyttöä. Nämä hienot tavoitteet eivät kuitenkaan toteudu ilman työtä ja rahoitusta. On tärkeää, että Suomi sitoutuu myös toiminnan tasolla tavoitteiden aikaansaamiseksi”, WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder sanoo.

Lisätietoja:
pääsihteeri Liisa Rohweder, WWF Suomi, 040 840 7461

Sitoutumattomien opiskelija- ja nuorisojärjestöjen puheenjohtajat: Eläkejärjestelmän sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta pidettävä kiinni

$
0
0

Kannanotto 24.9.2015

Vapaa julkaistavaksi

Sitoutumattomien opiskelija- ja nuorisojärjestöjen puheenjohtajat:  Eläkejärjestelmän sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta pidettävä kiinni

Sitoutumattomien opiskelija- ja nuorisojärjestöjen puheenjohtajat tyrmäävät eläkeuudistuksen vesittämisen sekä järjestelmän kestävyyden heikentämisen. Puheenjohtajat vaativat sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden toteutumista eläkejärjestelmän osalta myös kaikissa työmarkkinajärjestöjen esityksissä yhteiskuntasopimusta korvaavista toimista. SAK esittää omassa “työmarkkinoiden kriisisopimuksessaan” eläkemaksujen määräaikaista alentamista EMU-puskureita hyödyntäen. Tämä uhkaa eläkejärjestelmän kestävyyttä tulevaisuudessa. 

Eläkejärjestelmän rukkaaminen vuosittain rapauttaa nuoren sukupolven uskon eläkejärjestelmän tulevaisuuteen. Eläkejärjestelmään maksujen alentamisesta kertyvä vaje paikattaisiin SAK:n esityksessä vasta 2020–2023, jolloin suuret ikäluokat ovat jo eläkkeellä ja koko potti jää nuorten maksettavaksi.

EMU-puskurin käyttö on jo tällä hetkellä mukana rahoituslaskelmissa. Puskuri pienenee minimitasolleen vuoteen 2025 mennessä. Tämän päälle ei puskurissa siten ole ylimääräistä pelivaraa. Lisäalennukset joudutaan myöhemmin rahoittamaan vakaan tason selvästi korkeammilla eläkemaksuilla.

“Eläkeratkaisu on juuri sovittu yhdessä työmarkkinajärjestöjen kesken ja Sipilän hallitus on sitoutunut viemään sovitun ratkaisun läpi. Ei ole oikein uhrata kestävää eläkejärjestelmää pikavoittojen toivossa.“, järjestöjen puheenjohtajat muistuttavat työmarkkinajärjestöjen edustajia.

 

Akavan opiskelijat, Henna Hirvonen

Allianssi ry, Eero Rämö

Finlands Svenska Skolungdomsförbund (FSS) rf, Nicholas Kujala

STTK-Opiskelijat, Emma Koskimaa

Suomen lukiolaisten liitto, Tatu Koivisto

Suomen opiskelijakuntien liitto - SAMOK, Joonas Peltonen

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry, Jari Järvenpää

Suomen Opiskelija-Allianssi -OSKU ry, Kimi Merikukka


Tulli ja Rajavartiolaitos tiedottavat: Lentopostin tullitarkastuksissa paljastuvien asiakirjojen määrä roimassa kasvussa - Rajavartiolaitos tutkii asiakirjojen oikeellisuutta

$
0
0

Tulli on havainnut Helsinki-Vantaan lentoasemalla posti- ja pikarahtiliikenteessä tehtyjen tullitarkastusten yhteydessä, että turvapaikanhakijoille vastaanottokeskuksiin ja yksityishenkilöille osoitetut lähetykset sisältävät runsaasti erilaisia henkilöllisyyteen liittyviä asiakirjoja, kuten passeja, henkilöllisyystodistuksia, valokuvia, ajokortteja sekä pakolaistodistuksia. Lähetyksiä on paljastunut jo yli 500 kappaletta,  ja lähetysten määrä on kasvanut viime päivinä voimakkaasti. Tullitarkastuksissa löytyy tällä hetkellä edellä mainittuja asiakirjoja useista eri lähetyksistä jopa 50 kappaleen päivävauhdilla.

Asiakirjat ovat pääosin irakilaisia ja jonkin verran myös syyrialaisia. Lähetykset on lähetetty yleisimmin Turkista ja Irakista, mutta välillä myös Euroopan valtioista. Lisäksi postiliikenteessä on paljastettu tänä vuonna myös kaksi rikostapausta, jossa vastaanottokeskukseen on tilattu yksityishenkilöille lääkkeitä ja huumausaineiksi luettavia lääkkeitä, joiden tuonti posti- ja pikarahtilähetyksenä EU:n ja ETA-alueen ulkopuolelta on kielletty. Normaalit avustus- tai henkilökohtaiset tavarat Tulli käsittelee nopeasti, jotta ne saadaan vastaanottajilleen viivytyksettä.

Rajavartiolaitos tutkii lähetettyjen asiakirjojen oikeellisuutta Tullin tekemän ilmoituksen perusteella.  Tutkittavien lähetysten määrä Helsingin rajatarkastusosaston asiakirjatutkinnassa on kasvanut kesästä lähtien, mutta viime päivinä kasvu on ollut erityisen runsasta. Kasvu selittyy Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden isolla määrällä. Monet turvapaikkaa hakeneet ovat kertoneet, että heillä on henkilöllisyysasiakirjat tallella Turkissa tai Irakissa, ja he aikovat järjestää asiakirjat postitse Suomeen viranomaisia varten. Ilmeisesti asiakirjojen mukana pitämistä pidetään riskinä, vaikka ne halutaankin esittää lopullisen kohdemaan viranomaisille. Toimintatavan tarkoitus on sekä välttää asiakirjojen menetys tai hukkuminen matkalla että toisaalta mahdollistaa tekeytyminen tietyksi kansalaiseksi joissakin läpikulkumaissa. Eri läpikulkumaat kohtelevat tiettyjä kansalaisuuksia eri tavoin.

Noin viidennes asiakirjoista on otettu Rajavartiolaitoksen tarkempaan tutkintaan, eli niistä löytyy mm. väärennökseen viittaavia tekijöitä. Mikäli asiakirjaa epäillään väärennökseksi, Rajavartiolaitos tai poliisi aloittaa asiasta esitutkinnan. Väärennösten tutkinnoissa selvitetään, missä ja miten väärennys on valmistettu ja liittyykö väärennökseen laittoman maahantulon järjestämistä. Lisäksi väärennösten paljastamisella varmistutaan turvapaikanhakijoiden oikeasta henkilöllisyydestä. Virallisen lausunnon asiakirjaväärennöksestä oikeutta varten voi antaa vain Keskusrikospoliisi.

Lisätietoja antavat:

Tullipäällikkö Mika Pitkäniemi, Lentotulli, p. 040 332 3810
Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksikön päällikkö Kari Kettunen, puh. 0295 426 501                          

Tullen och Gränsbevakningsväsendet informerar: Antalet dokument som Flygtullen avslöjar vid tullkontroller ökar kraftigt – Gränsbevakningsväsendet granskar dokumentens riktighet

$
0
0

Tullen har vid tullkontroller av post- och expressfrakttrafik vid Helsingfors-Vanda flygplats upptäckt att försändelser som skickas till asylsökanden i förläggningar och till privatpersoner innehåller rikligt med olika identitetshandlingar såsom pass, identitetsbevis, fotografier, körkort och flyktingintyg. Man har redan avslöjat över 500 dylika försändelser och antalet har ökat kraftigt under de senaste dagarna. Vid tullkontroller hittar man de ovannämnda dokumenten i flera olika försändeler, till och med 50 stycken per dag.

Dokumenten är i huvudsak irakiska och till en del också syriska. Försändelserna har oftast skickats från Turkiet eller Irak, men också från länder i Europa. I posttrafiken har man i år också avslöjat två brottsfall där privatpersoner har beställt läkemedel och läkemedel som klassificeras som narkotika till en förläggning. Post- och expressfrakt av dylika ämnen till Finland är förbjudna från områden utanför EU och EES-området. Normala biståndsvaror och personliga ägodelar handläggs snabbt av Tullen så att de når mottagarna utan dröjsmål.

Gränsbevakningsväsendet granskar de skickade dokumentens riktighet utifrån Tullens anmälan. Antalet försändelser som undersöks vid Helsingfors gränskontrollavdelning har ökat sedan sommaren, men under de senaste dagarna har ökningen varit speciellt påtaglig. Ökningen kan förklaras med det stora antalet asylsökande som anlänt till Finland. Många som ansökt om asyl har berättat att de har sina identitetshandlingar i förvar i Turkiet eller Irak, och att de tänker få dokumenten skickade till Finland per post för att lämna dem till myndigheterna. Uppenbarligen anses det riskfyllt att ha med dokumenten fastän man nog vill visa upp dem för myndigheterna i det slutliga destinationslandet. Asylsökandena agerar på detta sätt eftersom de är rädda för att förlora eller tappa bort dokumenten under resan samt för att i vissa genomfartsländer låta förstå att de är av en viss nationalitet. Olika genomfartsländer behandlar människor av vissa nationaliteter på olika sätt.

Omkring en femtedel av dokumenten har undersökts närmare av Gränsbevakningsväsendet då man har hittat tecken som pekar på bl.a. förfalskning. Ifall man misstänker att dokumentet är en förfalskning, inleder Gränsbevakningsväsendet eller Polisen en förundersökning. Då förfalskningarna undersöks utreds det var och hur förfalskningen är gjord och om den är förknippad med ordnande av olaglig inresa. Dessutom kan man genom att avslöja förfalskningar klarlägga asylsökandens rätta identitet. Endast Centralkriminalpolisen kan ge officiella utlåtanden om dokumentförfalskningar för en domstol.

Mera information ges av:

Tullchef Mika Pitkäniemi, Flygtullen, tfn 040 332 3810
Kari Kettunen, chef för brottbekämpningsenheten vid Finska vikens sjöbevakningssektion, tfn 0295 426 501

Kadunrakennustyö häiritsee liikennettä Käenkujalla 24.9 - 25.9.2015

$
0
0

Käenkuja joudutaan katkaisemaan ajoneuvoliikenteeltä pintavesikaivon rakentamisen takia. Katu katkaistaan aamulla klo: 7. 00 jälkeen ja se avataan liikenteelle iltapäivään mennessä. Kevyt liikenne pääsee kulkemaan kaivannon vierestä.

  • Päivittäinen työaika 7 - 13.45.
  • Ajorata suljettu.
  • Kiertotie.
  • Työkoneita liikenteen seassa.
  • Haittaa molemmissa ajosuunnissa.

Centria-ammattikorkeakoulusta valmistuneita 25.9.2015

$
0
0

Perjantaina 25.9. lukuvuoden ensimmäisessä publiikissa todistuksensa saa 18 opiskelijaa. Yksi henkilö ei halunnut nimeään julkisuuteen.

 

Valmistuvat opiskelijat on lueteltu alla.

 

Centria-ammattikorkeakoulu

 

Insinööri (AMK), kemiantekniikka

Herronen Antti, Kälviä

 

Insinööri (AMK), tietotekniikka

Lukkarila Juha, Kokkola

 

Bachelor of Engineering, Information Technology

Gautam Pooja, Puola, Kandel Sushila, Tampere

 

Insinööri (ylempi AMK), teknologiaosaamisen johtaminen

Riekki Markku, Kempele, Syrjälä Jarmo, Nurmijärvi

 

Tradenomi (AMK), liiketalous

Eriksson Margita, Kokkola, Eskola Heli, Nivala, Okkonen Sanna, Kalajoki, Ylikorpi Mikko, Ylivieska

 

Restonomi (AMK), matkailu

Männistö Sari, Kalajoki

 

Bachelor of Hospitality Management, Tourism

Gurung Prabin, Nepal, Bhusal, Gopal, Nepal
                                        

Master of Business Administration, International Business Management

Jukola Joni, Kokkola

 

Sosionomi (AMK), sosiaaliala

Kopi Sari, Ylivieska, Ojala Mikko, Kokkola

 

Yhteisöpedagogi (AMK), kansalaistoiminta ja nuorisotyö

Sammalniemi Miia, Rovaniemi

 

 

Lisätietoja:

Viestintäpäällikkö Paula Erkkilä, paula.erkkila@centria.fi, 044 725 0086

Elektronisk förvaring av patientuppgifter i FPA:s Patientdataarkiv

$
0
0

Lagen om elektronisk behandling av klientuppgifter inom social- och hälsovården (159/2007, nedan klientuppgiftslagen) förutsätter att verksamhetsenheter för hälso- och sjukvård och yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården som är självständiga yrkesutövare ska ansluta sig som användare av Folkpensionsanstaltens riksomfattande Patientdataarkiv (tidigare eArkivet) i enlighet med övergångsbestämmelserna. Folkpensionsanstalten ansvarar för att de patientuppgifter som ska förvaras varaktigt i Patientdataarkivet behåller sin autenticitet, integritet, tillförlitlighet och användbarhet, och dessa handlingar behöver inte längre förvaras på papper eller mikrofilm.

Elektronisk förvaring av patientuppgifter som uppkommit före anslutningen till Patientdataarkivet

Gamla patientuppgifter, som har lagrats i det lokala patientdatasystemet före anslutningen till det riksomfattande Patientdataarkivet, kan med stöd av 15 § 2 mom. i klientuppgiftslagen likaså lagras i den riksomfattande arkiveringstjänsten. Arkiveringen i det riksomfattande arkivet av handlingar med enhetliga strukturer som uppkommit i patientdatasystemen efter anslutningen till Patientdataarkivet utvidgas i enlighet med förordningen om riksomfattande informationssystemtjänster inom hälso- och sjukvården (165/2012). Lagen tillämpas när tillhandahållare av offentliga och privata socialvårdstjänster och hälso- och sjukvårdstjänster ordnar eller genomför socialvård eller hälso- och sjukvård (2 §, tillämpningsområde).

Arkivverket har genom sitt beslut 6.7.2015 (AL/12013/07.01.01.03.02/2011) med stöd av 8 § i arkivlagen (831/1994) bestämt att alla gamla patientuppgifter som överförs till FPA:s Patientdataarkiv (dvs. patientuppgifter som uppkommit före anslutningen till Patientdataarkivet) tills vidare ska förvaras varaktigt endast i elektronisk form. De patientuppgifter som kan överföras till FPA:s Patientdataarkiv skrivs inte ut på papper eller överförs till mikrofilm från datasystem i verksamhetsenheter för hälso- och sjukvård eller hos yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården som är självständiga yrkesutövare.

Gamla patientuppgifter som överförs till FPA:s Patientdataarkiv får utplånas när överföringen av uppgifterna och deras kvalitet har säkerställts.

Förfaranden i fråga om sådana patientuppgifter som inte överförs till Patientdataarkivet

Arkivverkets beslut 16.2.2009 (AL/14372/07.01.01.03.01/2008), som ingår i bilagan till och i ikraftträdandebestämmelsen i 26 § i social- och hälsovårdsministeriets förordning om journalhandlingar (298/2009), samt Riksarkivets beslut 14.4.1989 förblir i kraft i fråga om alla sådana patientuppgifter (i pappersform, på mikrofilm, i elektronisk eller annan form) i datasystem hos verksamhetsenheter för hälso- och sjukvård och hos yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården som är självständiga yrkesutövare eller i regionala system som inte överförs till FPA:s Patientdataarkiv.

Arkivverkets beslut 16.2.2009 omfattar patientuppgifter som uppkommit efter 1.5.1999. På patientuppgifter som uppkommit före 1.5.1999 eller som gäller patienter som avlidit före 1.5.1999 tillämpas inom den kommunala och privata sektorns samt fångvårdsväsendets hälso- och sjukvård Riksarkivets beslut 14.4.1989 om utgallring av kommunala handlingar, Del 2, Hälsovårdens handlingar.

Patientuppgifter i elektronisk form i datasystem hos verksamhetsenheter för hälso- och sjukvård eller hos yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården som är självständiga yrkesutövare eller i regionala system får inte utplånas innan det har säkerställts att de kan överföras till FPA:s Patientdataarkiv.

För ytterligare upplysningar kontakta

Institutet för hälsa och välfärd
Utvecklingschef Riitta Konttinen, riitta.konttinen[@]thl.fi telefon 029 524 7178

Riksarkivet
Utvecklingschef Raili Oittinen, raili.oittinen[@]narc.fi, telefon 029 533 7073 eller 0500 438262

Viewing all 10517 articles
Browse latest View live